Vihreät liputtavat eutanasian puolesta - enkä ole lainkaan yllättynyt

Oulussa ilmestyvä Kaleva kirjoittaa vihreiden ottavan seuraavassa puoluekokouksessaan parin viikon päästä kantaa eutanasiaan, eli armomurhaan. Päätöstä puolueen kannasta ei siis ole vielä tehty, nyt on vasta aloite olemassa, mutta puoluehallitus on kuitenkin jo evästänyt puoluekokousta oikein valitsemisen puolesta. Puolueen periaateohjelman luonnoksessa tulee esiin puoluehallinnon kanta asiaan:

 ”Jokaisella täysivaltaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa ja sitä koskeviin päätöksiin. Valtiovalta voi kuitenkin edellyttää, että peruuttamattomat ja pitkäaikaiset päätökset tehdään vakaasti harkiten ja tietoisina niiden seurauksista itselle ja muille. Ihmisellä on oikeus paitsi hyvään elämään, myös hyvään kuolemaan, tarvittaessa avustettuna.”

Tuntien vihreän puolueen yleisen atmosfäärin, voinemme rauhallisesti olettaa että esitys mennee läpi. Jos ei mene, se ei ainakaan johdu hyvän yrityksen puutteesta.

Oma kantani armomurhaan on suunnilleen seuraava:

• Nykyoloissa ja tietyissä tilanteissa, ymmärrän armomurhan motiivin ja sen perustelut. Tuo on se ns. kapea katsantokanta, jossa suurin osa ihmisistä tuntuu liikkuvan. Asiassa kuin asiassa.
• Yritän katsoa asiaa kuitenkin hieman pidemmälle, ja näen ettei maailmassa vallitse status quo, vaan asenneilmapiiri on jatkuvassa muutoksessa, lyhyenkin ajan sisällä. Ja tässä on armomurhan laillistamisen suurin vaara.
• Asia, joka alkaa pahimmin kärsivien neliraajahalvaantuneiden makuuhaavojen keskellä makaavien 95-vuotiaiden perheettömien ihmisraunioiden omasta pyynnöstä tapahtuvasta laillisesta armomurhasta, ei oikeasti ole pitkäkään hyppy tilanteeseen jossa ihmistä pidetään itsekkäänä jos ei osoitakaan halua eutanasiaan. Idealistit väittävät ettei näin voi suinkaan tapahtua - se olisi mukamas sula mahdottomuus. Ihmishenki on pyhä jne, kyllä sitä kunnioitetaan jatkossakin. Kuitenkin nämä samat idealisti-tahot ovat yleensä kiihkeimpiä abortin puolustajia, joten pitäydyn pessimistisessä kannassani. Ja kuten tunnettua, myös aborttiin painostetaan, joskus hyvinkin rankasti. Miksi minun pitäisi ajatella ettei tätä voisi missään oloissa tapahtua armomurhan suhteen? Oma veikkaukseni on, että ajan kuluessa, kun armomurha-ajatukseen on totuttu, painostuksesta tulisi enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Useimmiten toki rivien välissä, vaivihkaa.  
• Minusta tässä on valtavan eettisen dilemman potentiaali, jonka valloilleen päästämisestä päätämme me itse, poliitikkojemme kautta. Ja takaisin ei yleensä ole paluuta, kun kerran tuolle tielle lähdetään.

Miksi en ole yllättynyt vihreän politiikan kannasta tässä asiassa?

Vihreää puoluetta lähellä olevien ihmisten ajattelumaailmaa voi noin yleisesti ottaen lukea kuin Iltapulun lööppiä kassajonossa. Jos on olemassa jokin ns. perinteinen arvo, sitä kuuluu vastustaa. Ihan riippumatta siitä mikä se on. Perinteinen arvo on näissä piireissä vain haukkumasana, se on jotakin taantumuksellista jota vastaan kuuluu tapella, vaikka sanaa taantumuksellinen ei saakaan enää käyttää koska se johtaa ajatukset 60-70 -luvun opiskelijaradikalismin aikoihin. Tosin siellähän on myös vihreän liikkeen syntykoti, sen juuret ja sen aatteellinen tausta. Ulkopuoliselle se on selvää, vanhemmille sisäpuolisille se on selvää, mutta uudelle nuorelle vihreälle polvelle se ei ole selvää, ja he luulevat keksineensä koko jutun itse.

Entä mitä ovat perinteisen arvot?

Tutkielmaa asiasta laatimatta voisin yksinkertaistaa, että se on yleensä jotain joka on katsottu suuressa mittakaavassa toimivaksi ja hyväksi asiaksi, ja sen vuoksi se niissä oloissa missä eletään on jonkinlainen elämisen normi. Esimerkiksi ihmiselämän kunnioittaminen on ollut sellainen arvo. Etiikan teoriaa olen lukenut sen verran, että tiedän ettei yhtä voittavaa teoriaa ole, ja eettinen relativismikaan ei ole sellainen. Kuitenkin tiedän myös ettei kaiken kategorinen vastustaminen kieli yleensä muusta kuin epäkypsyydestä, tarpeesta taistella auktoriteettia vastaan, on se sitten todellista tai kuviteltua. Useimmat meistä käyvät tuon vaiheen läpi tarpeellisena kasvuetappina kohti aikuisuutta, ja on siinä yhteydessä arvokas väline vanhemmista separoitumiseen.

Näiden perinteisten ja ei-niin-perinteisten arvojen pohjalta sitten otetaan kantaa erilaisiin asioihin, joissa arvomaailma selkeimmin tulee esiin:

Avioliitto?
Yksiavioisuus? 
Abortti?
Armomurha?

Konservatiivina kantani eroaa näissä esimerkeissä varmaankin perinteisen Vihreän Ajattelijan (tai muun vasemmistolaisen) arvotuksista. Yritän kuitenkin olla ajattelussani jokseenkin looginen. Koska en voi hyväksyä antiikin roomalaisten silloin sosiaalisesti hyväksyttyä tapaa hylätä ei-toivottu lapsi viemäriin tai kadulle, en pidä myöskään aborttia tai armomurhaa mitenkään erityisen suotavana tai neutraalina asiana.

Kristinuskon voittokulun (kts. myös aiempi kirjoitukseni) yhtenä selityksenä on muuten pidetty sitä, että kristittyjen suhtautuminen vastasyntyneiden hylkäämiseen poikkesi ympäröivän roomalaisen yhteiskunnan asenteista. Sitä ei kerta kaikkiaan hyväksytty. Ilmeisesti sen ajan ihmisillä oli kuitenkin syvällä sielussaan ymmärrys oikeasta ja väärästä tuon lapsensurman hyväksyttävyyden suhteen, mutta he tarvitsivat vain jonkun kanavan jota kautta se pääsisi esiin.